Vihdoinkin elokuvanystävällä on koti Helsingissä myös kesällä!

Vielä vuosi sitten Suomen Elokuva-arkiston elokuvateatteri Orion sulki ovensa kesäksi. Aika oli koettelevaa, sillä Orionin lisäksi Bio City oli ehtinyt poistua kokonaan keskuudestamme ja pikkuinen Kino Engel ei yksinkertaisesti pysty tarjoamaan kattavaa ohjelmistoa. Kino Engel tosin on vuosia panostanut elokuvakesään perustamalla kahvilan sisäpihalle Kesäkino Engelin. Hieman tylsää vain on, että esitettävät elokuvat ovat tuoreessa muistissa – vielä kymmenisen vuotta sitten Kesäkinossa pääsi nauttimaan ennakkoesityksistä.

Kesäkino Engelin ohjelmisto 2008:
http://www.cinemamondo.fi/?doc=3

Tänä kesänä tilanne Helsingissä on parempi. Kun Elokuva-arkisto sai vuoden 2008 alussa uuden nimen Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, uudistuminen heijastuu toimintaan siten, että Orionin ovet pysyvät Eerikinkadulla auki läpi kesän. Uusi nimihirviö on nieltävissä, kun elokuvanystävällä on vihdoinkin koti Helsingissä myös kesällä.

Arkiston uusi osoite on www.kava.fi

Tässä muutama alkukesän arkistohelmi.

Pahan kosketus – Valon ja varjon, kuvan ja äänen juhlaa

Pahan kosketus (Touch of Evil) (USA, 1958)

Ohjaus: Orson Welles
Pääosissa: Orson Welles, Chariton Heston, Janet Leigh
Esityspaikka: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (Helsinki)

Yhdysvaltojen ja Meksikon vilkkaalle rajalle sijoittuva Pahan kosketus on yksi hienoimmista ikinä näkemistäni elokuvista. DVD:ltä Pahan kosketuksen olin ehtinyt nähdä kymmenkunta kertaa, mutta vasta valkokankaalla elokuvasta tuli elokuva.

Orson Welles on elokuvamestari. Pahan kosketuksen ensimmäinen otto on pitkä. Se johdattaa taiturimaisesti tämän elokuvan maailmaan hyödyntäen hienosti elokuvailmaisun lukuisia eri keinoja. Tästä lähtee liikkeelle elokuvateos, josta on tehty useita eri versioita. Nyt näkemäni perustuu Wellesin toivelistaan leikkauksen suhteen.

Tähteni: ****

http://en.wikipedia.org/wiki/Touch_of_Evil
http://www.youtube.com/watch?v=0nn1VO1HIPk

Fargo – Salkun vuoksi tapetaan taas

Fargo (USA, 1995)

Ohjaus: Joel Coen
Pääosissa: Frances McDormand, Steve Buscemi, Peter Stormare
Esityspaikka: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (Helsinki)

Sairaan hieno elokuva. Olisinpa nähnyt tämän elokuvan ennen Menetettyä maata. Vielä 1990-luvulla Coenin elokuvassa oli jotain arkista, kotoista ja turvallista (!), mutta Menetetty maa jätti tunteen menetetystä maailmasta. Toivottomuudesta. Väkivallasta väkivallan vuoksi. Vieläkin häikäilemättömämmästä ahneudesta.

Rahasalkku motivoi molemmissa elokuvissa ”sankareiden” toimintaa. Coen omalla tavallaan esittää, mitä seuraa, kun ihminen luotsaa maapalloa – tuurilla seilaavassa laivassakin olisi todennäköisesti turvallisempi olo. Elokuvan sankari on nainen, joka ei omaa sankarillisia merkkejä (ellei sheriffin tähteä lasketa).

Tähteni: ****

http://www.youtube.com/watch?v=EB4PmbfG4bw

Mansikkapaikka – Elämä päivässä
Mansikkapaikka (Smultronstället) (Ruotsi, 1957)

Ohjaus: Ingmar Bergman
Pääosissa: Victor Sjöström, Bibi Andersson, Ingrid Thulin
Esityspaikka: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (Helsinki)

Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka on upea. Elokuva kertoo ”jubileums idiot”:ksi itseään kutsuvan miehen yhdestä päivästä aamusta iltaan. Paitsi aika karkaa välillä unikuvauksissa lapsuuteen ja kattaa siten miehen koko elämän.

Taidemuodoista vain elokuvan avulla unimaailmaa voidaan ilmaista näin elähdyttävästi. Mitäköhän Freud olisi ajatellut tällaisesta unien kuvaamisesta? Freud tosin ei tainnut olla elokuvan ylimpiä ystäviä.

Mansikkapaikka on kaunis, koskettava ja riemastuttavakin elokuvateos.

Tähteni: *****

http://sv.wikipedia.org/wiki/Smultronst%C3%A4llet
http://www.ingmarbergman.se/page.asp?guid=B31C7193-D784-4A94-88F2-98886CF35BFF

Boy Meets Girl – ranskalaista elokuvapunkkia

Boy Meets Girl (Ranska, 1984)

Ohjaus: Léos Carax
Pääosissa: Denis Lavant, Mireille Perrier, Carroll Brooks
Esityspaikka: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (Helsinki)

Tätä elokuvaa on kutsuttu runoksi. Minusta se on punkkia, vaikka elokuva onkin näennäisen rosoinen ja ”viimeistelemätön”.

Boy Meets Girl ja bänks. Tovin kuluttua Boy Meets (another) Girl ja…Särkyneitä unelmia ja sydämiä. Sellaista(kin) elämä on. Elokuvassa elokuvan keinoin. Ranskalaiselokuvaa katsoessa tuli ajoittain tunne, että olisi hupsahtanut Kaurismäen maailmaan.

Tähteni: ***

http://www.imdb.com/title/tt0086994/

Wanha Jokela ja Panimoravintola Huvila - Itä-Suomen helmet

Kesämatkalla kannattaa suunnata itään. Joensuu ja Savonlinna kannattaa ainakin valita kohteiksi Suomen kartalta.

Joensuun Wanhassa Jokela - elämää kuin Kaurismäen elokuvassa

Joensuulainen Wanha Jokela (kulttuuriravintola ja majatalo) tarvitsisi oman blogin, jotta siitä voisi kertoa sopivassa määrin. Ravintola-majatalon tarina on alkannut vuonna 1934 ja sen toiminnassa on kaikkinensa ollut kahden viikon tauko omistajanvaihdoksen yhteydessä.

Paikan tarina on kiehtova ja mukaansa tempaava. Jyrki Piispa ja Eino Maironiemi ovat kirjoittaneet Wanhasta Jokelasta kirjan (Wanha Jokela, Kustannusyhtiö Ilias Oy), joka kannattaa ahmaista, mikäli wanhajokelakärpänen puraisee. Kirjaan voi tutustua myös paikanpäällä. Ainakin Tuula-Liina Variksen osuus kirjasta kannattaa lukea.

Tässä lyhyemmin omasta toukuisesta kokemuksestani Wanhassa Jokelassa - ja myöhemmin on kokemuksia myös savonlinnalaisesta Panimoravintola Huvilasta.

Wanhassa Jokelassa voi ruokaa ja juomaa nauttia sekä baarin että salin puolella. Perjantai-iltaisin salin puolella ruokailu sujuu pianomusiikilla höystettynä. Wanhan Jokelan kokki on harvinainen poikkeus: hänelle ruoka on sydämen asia. Oikoteitä onneen ei edes kuvitella olevan vaan kaikki - kastikeliemiä myöten - tehdään kunnon raaka-aineista (liemikuutiot ja fondit säästetään muille).

Kuvassa savukalaletut punasipulin ja smetanan kera (puolikas annos).

Kuvassa alkuruokasultsinat, karjalainen perinneruoka (puolikas annos). Pitsinohut lettunen on kietaistu riisipuurotäytteen ympärille. Huh, miten rasvainen - ei ihme, että Pohjois-Karjala -projekti on ollut aiheellinen...

Pääruoaksi nautin kokin suositteleman klassikkoruoan pyttipannun (7,50 e). Toinen vahva vaihtoehto olisi ollut paistetut silakat - silakat luonnollisesti oli pyydetty lähivesiltä. Keittiössä ei oiota edes pyttipannun teossa vaan esimerkiksi perunat keitetään, kuoritaan ja pilkotaan itse. Spydärin makkara on tietysti HK:n sinistä.

Kasvissyöjiäkään ei tässä perinteikkäässä kulttuuriravintolassa ole unohdettu. Kasvisruokavaihtoehtoja on useampia ja nekin tietysti valmistetaan kunnon raaka-aineista eikä puolivalmisteista.

Kuvassa kasvisruokailijan kasvispaistos (-pihvit), paistetut perunat ja tomaattikastike (7,50 e).

Wanhan Jokelan "paikan juomaksi" nimettiin Karhun kolmonen. Itse tilaisin kakkossuosikkia.

Wanhassa Jokelassa kannattaa myös yöpyä. Saman kaurismäkeläistunnelman on onnistunut loihtimaan vain Kaurismäki itse jo edesmenneessä Oiva-hotellissaan Karkkilassa ja forssalainen Hotelli Maakunta.

Nämä ihanat naiset pitävät huolen, että viihdyt Wanhassa Jokelassa.

...ja tämä herrasmies!

Wanhaan Jokelaan kaikki ovat tervetulleita. Porttieeri kertoikin, että asiakaskunta vaihtuu vuorokauden ja vuodenajan mukaan.

Huvila on keidas Savonlinnassa

Savonlinnassa Panimoravintola Huvila valmistaa omia erikoisoluitaan ja lähiruokaa. Panimoravintola Huvila saa nyt tämän blogin kirjoittajalta erityismaininnan ja kunniamerkin ennakkoluulottomasta savolaisen sahdin eteen tehdystä työstä.

Onneksi savonlinnalainen olut löytää tiensä myös muihin ravintoloihin ja kauppoihin. Lukuunottamatta sahtia - harmi.

Poiketessani toukokuun alussa paikan päällä sahtia ei ollut tarjolla, mutta vahvistin juuri (kesäkuun lopussa), että kesä-heinäkuussa sitä kyllä paikan päällä pääsee nauttimaan.

Panimomestari Pulliainen on napannut sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuden vuonna 2000. Kuvassa kisojen ykköspalkinto.

Tämän kevään uutuusolut on Pale Ale. Maistaminsen arvoinen. Sitä onneksi saa myös Helsingistä, jos Savonlinnan vierailu jää tältä vuodelta väliin.

Kuvassa Huvilan Pale Ale huvilan keväisellä terassilla.

Lisätietoja:
http://www.ravintolawanhajokela.fi/

http://www.panimoravintolahuvila.fi/huvila/index.html

http://www.panimoravintolahuvila.fi/oluttehdas/index.html

http://www.pcuf.fi/~jarmala/sahtki00.html

Nuevo Latino - Etelä-Amerikan makuja ja uusia ruokasanoja

Helsingin Korkeavuorenkadulla sijaitsee Etelä-Amerikan keittiöön perehtynyt ravintola Nuevo Latino. Aiemmin samalla paikalla tarjoiltiin italialaisia herkkuja, kun paikan nimi oli ravintola L'Osteria. Ravintolan salissa ei ole tehty silmään osuvia muutoksia, mutta ruoka on täysin uutta.

Menyitä on kolme: liha, kala ja kasvis. Nautin seuralaiseni kanssa lihamenyyn (42,50 e).

Kuvassa lihamenyyn alkuruoka kylmä vesimeloni-kasviskeitto (GAZPACHO DE SANDIA, 11.00 e). Seuralaiseni piti keitosta ja kertoi keiton olevan aavistuksen makea.

Kuvassa fetasalaatti, jonka keittiö taikoi listan ulkopuolelta, koska mikään listalla olevista alkuruoista ei ollut muunneltavissa ruoka-allergiaan sopivaksi (yleensä seurausta marinoinnista ja valmiista pohjista). Salaatti oli melko vaisu 11 e esitys; opiskelijaravintolatasoa.

Kuvassa marinoituahäränfilettä ja yucca-kroketteja chimichurri-kastikkeella (CHURRASCO CON CHIMICHURRI 150g/180g, 27.00 e, 29.00 e). Minulla liha oli kylmää, mutta seuralaiseni annos oli onnistunut. Tarjoilija kävi tiedustelemassa ruokailun alussa, onko kaikki ok. Jos olisin ehtinyt maistella ruokaa, olisin todennäköisesti toivonut lämpimämpää annosta. Toisaalta tuskin olisin palauttanut tai korjauttanut annostani, koska yhdessä syömisen ilo katoaa, jos ruokaa ei pääse nauttimaan yhtä aikaa. Yucca-pallerot herättivät keskustelua.

Tarjoilija vertasi yuccaa perunaan. Mutustelimme ja päädyimme pitämään tätä juuresta hieman karvaampana.

Kuvassa kookosvanukas (FLAN DE COCO, 7.50 e). Seuralaiseni piti vanukkaasta, omaa makumieltymystäni se ei myötäillyt. Annoksessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, olisin mieluummin vain valinnut joko rommikakkua tai mausteista suklaakakkua. Harmi, ettei kumpikaan näistä kuulunut lihamenyyseen.

Viiniksi tarjoilija suositteli lihamenyyn kanssa Vina San Esteban In Situ Cabernet Sauvignon (12 cl, 8,50 e). Toimi hyvin. Viini tarjoiltiin jalattomasta lasista. Hauskaa!

Kesäisenä arki-iltana ravintola oli lähes täynnä. Ruokailijat olivat keski-ikäisiä tai vanhempia, suht varakkaan oloisia. Joitain pappabetalar-nuoria oli myös paikalla. Hintataso ei ollut edullinen, mutta ravintolan ideaan ja annoksiin oli selvästi yritetty panostaa.

Ruokalistassa oli kikkailun makua, mutta itselle uusien sanojen löytäminen oli riemukasta. Pitkästä aikaa ruokasanakirjalla oli (kotona) käyttöä.

Chimichurri = paksu yrttikastike, jonka käyttö on Argentiinassa yhtä yleistä kuin USA:ssa ketsupin. Valmistetaan oliiviöljystä, viinietikasta, persiljasta, oreganosta, sipulista, valkosipulista, suolasta, cayennesta ja mustapippurista. Joko tätä myydään Suomessa?

Yucca= kassava = maniokki = tapioka(jauho) = trooppisen kassavapensaan tärkkelyspitoinen juuri. Yuccaa on kahta lajiketta: makeaa ja karvasta. Karvas on myrkyllistä ellei sitä ole keitetty.

http://www.nuevolatino.fi/fi/

P.S. Seuralaiseni kiinnitti huomiota, että saimme tavallista parempaa palvelua. Arveli johtuvan siitä, että kuvasin ruoka-annokset. Seuraavana päivänä (26.6.08) Helsingin Sanomissa oli isohko juttu, joka oli otsikoitu "Ravintola-arvostelu johti oikeustoimilla uhkailuun". Siinä kerrottiin, että ravintola Nuevo Latino on noussut yllättävään internet-julkisuuteen, kun ravintolan tarjoilija on ollut yhteydessä ravintolan hintoja ja tarjoilijoiden asiantuntemusta moittineeseen blogin kirjoittajaan. Ravintolan ruokaa kirjoittaja oli kehunut maukkaaksi. Oh-hoh! Latinotemperamenttia? Toimitusjohtaja totesi artikkelissa, että asiakkaalla on aina oikeus valittaa.

Sex and the City - Sinkkuelämää Mr. Big Apple

Arki-iltana Tennispalatsi ykkösen voi täyttää vain Tapaus. Sex and the City on Tapaus. Elokuvateatterin täyttää 25-45 -vuotiaat naiset jo kolmatta viikkoa.

Kuulun niihin miljooniin kärpäsiin, jotka eivät voi olla väärässä pitäesssään Sinkkuelämää tv-sarjasta. Vaikka elokuvana Sinkkuelämää on hyvin erilainen kuin töllöversio, New York levitettynä komeasti Helsingin suurimmalle valkokankaalle lumoaa. Elokuvan taikaa. Kuin elokuvan kulta-ajoilta ennen televisiota, uskoisin.

Sinkkuelämää on tästä maailmasta. Tuore. Kurkkaus maailmalle. Tyylikkääseen, kiehtovaan ja elävään New Yorkiin. Sinkkuelämää on vuosia välittänyt telkkarin kautta, ja nyt elokuvana, keski-ikäisten, tyylitajuisten, elämää rakastavien naisten elämää Ameriikasta. Muotia, ruokia, tapoja, sanoja, sanontoja, kokemusmaailmoja, jne.

Product placementin kauhistelu lehtiarvosteluissa on suorastaan huvittavaa. Miten ihmeessä nykyaikaa voisi kuvata ilman kaupallisuutta! Tuotemerkit ovat elämää. Etenkin Sinkkuelämää-maailmassa.

Sex and the city on ...hmmm, mikä on suomenkielen nykysana virttyneelle coolille... helmi!

Ohjaus: Michael Patrick King
Pääosissa: Sarah Jessica Parker, Kim Cattral, Kristin Davis, Cynthia Nixon
Esityspaikka: Tennispalatsi (Helsinki)

Tähteni: ***

http://www.hbo.com/city/

Olutkellari - 200:n oluen juottola

Kuvassa tuoreolut Britanniasta Dark Star Espresso (Real Ale).

Maaliskuussa 2008 avattu Olutkellari sijaitsee hienoissa kellaritiloissa Helsingin Kruununhaassa, Hallituskadun ja Ritarikadun kulmassa. Kellaribaareja Helsingissä ei ole liikaa.

Olutravintolaksi itseään kutsuvan paikan olettaisi olevan auttamattomasti hurahtanut olutkulttuuriin. Suomalaisista oluista sahdin pitäisi olla tuttu henkilökunnalle muualtakin kuin Helsinki Beer Festivaleilta. Paikallisen olutkulttuurin eteen paikka yrittää onneksi ponnistella: valikoimassa on sitkeästi itseään hengissä pitävän Stadin panimon ja Suomenlinnan oluita. Stadin panimolta kerrottiin saapuvan piakkoin paikan "oma olut".

Viikon olut oli A.P.A. Newer heard! African pale ale, vitsailin. Oikea vastaus oli American pale ale! Pantu Verkkosaaressa. Humalainen olut tuntui onnistuneelta, vaikkei ole aavistustakaan tämän oluen luonteenpiirteistä. Apinainen nimi huvitti seuruettamme ainakin tovin..

Olutkellari kehuskelee tuoreoluillaan - Real Aleillaan. ...sitä enemmän ihmetyttää sahdin puuttuminen valikoimasta. Syy: ei säily. Oluen pitää kiertää (vinkkasin, että sahtia on myytävänä 0,75 litran pulloissa, joissa sillä on parin kuukauden säilymisaika ts. ei tarvitse välttämättä hankkia sahtihanaa). Määrälliseen kiertoon perustuu myös Olutkellarin hinnoittelu: pint 6 e, ½ pint 4 e. Pienistä laseista (2,5 dl) tässä kellarissa saa vain unelmoida samoin kuin puolikkaista hinnoista.

Suuret, reunojen ylitse lorisevat oluet eivät kiinnosta ainakaan minua. Pohdin kenelle tämä kellari on tarkoitettu. En keksi. Toivottavasti kohderyhmä täsmentyisi, muuten povaan paikalle lyhyttä ikää. Kaikkia ei voi miellyttää: yliopistolaisia (joille avaamisen yhteydessä oli työpöydille jaettu kutsupostikortit), jalkapallofaneja, oluen ystäviä, oluen kittaajia, paikallisia, turisteja,... Tai jos onnistuu, ällistyn.

Ai niin, Olutkellarista saa myös ruokaa. Sitäsamaa kuin muistakin ruokaherätyksen saaneista olutpaikoista. Hienoa, että ruokaa on tarjolla, mutta plääh kolmioleiville ja nachoksille. Jotain voisi keksiä itsekin. Tässä olisi mahdollisuus erilaistua (edukseen).

Dark Star Expresso (Real Ale) maistui uudelta. Kahvi & olut oli minulle uusi kokemus. Ihan onnistunut, vaikka yksi tuoppi olikin kyllin paljon.

Vaikka lähdinkin happamena pois ravintolasta (johtuen penseästä palvelusta), myönnän maistaneeni kahta minulle täysin uutta olutta, ihailleeni kellaria tilana ja ilahtuneeni helsinkiläisen oluen olemassaolosta.

http://www.olutkellarihelsinki.fi/

Sinuhe - lahtelaista kahvilataikaa

Kuvassa paahtopaistipatonki ja Froosh-smoothie.

Lahdessa kannattaa poiketa Sinuhen kahvilassa. Kahvilan tunnelma on yksinkertaisesti ihana. Monensorttisia leipiä, leivoksia, kahveja, kotiinviemisiä, jne. Yksikseenkään aika ei käy pitkäksi. Kahvittelun lomassa voi lueskella paikallisia lehtiä tai seurata Mariankadun eli Lahden keskustan elämää.

Nauttimani paahtoleipäpatonki (4,20 e) oli tuore ja maukas. Froosh-smoothiesta joutuu pulittamaan 3,20 e - oluenystävän sydäntä hinta riipii... No, jotain uutta on maistettava, vaikkapa sitten näitä trendi-ihmeitä. Marjojen alkuperää putelista en löytänyt ja smoothie näytti olevan valmistettu tiivisteistä. Brändäyksellä hinta oli saatu nostettua ylös - piste siitä! Sitä ei kaikki osaa.

Sinuhen leipomotuotteita onnistuu jo ostamaan Helsingistäkin - ehkä jonain päivänä kahvilakin tupsahtaa kehä ykkösen sisäpuolelle. Samaan tapaan kuin lahtelainen oluttupa Teerenpeli.

Tuotekehitykseen toive: lisää "terveellisempiä" vaihtoehtoja. Enemmän kuitua, vähemmän suolaa. Täysjyvä Gourmetista voisi vaikkapa hieman mallia, mielikuvitus vain lentoon!

http://www.sinuhe.fi/
http://www.taysjyva-gourmet.fi/
http://www.froosh.fi/home.html

Milk Stout - vasenkätisten huippuolut

Milk Stout Coloradosta. Valmistaja Left Hand Brewing Company.

Ukko-Munkki on kaikessa hiljaisuudessa järjestänyt tänä keväänä (2008) Amerikan viikot. Kymmenen jenkkiolutta, joiden lisäksi valikoimaan on kuulunut viinejä ja ruoka-annoksia.

Sattumalta piipahdin Ukko-Munkissa, joka ei ole ulospäin erityisen kutsuva (päinvastoin). Milk Stout, jonka yläkerran baaritiskiltä bongasin, osoittautui mielettömän upeaksi olueksi. Oluttaivaaksi. Erittäin tummaa olutta, jonka valmistuksessa on käytetty laktoosia eli maitosokeria. Viisi euroa oli passeli hinta nopealle Coloradon makumatkalle.

Suuri osa jenkkioluista oli jo loppunut, koska teemaviikosta oli jo vierähtänyt hieman aikaa. Rento tarjoilija kertoi oluista ja antoi vielä "fanituotteita" friikiille mukaan :)

Huikopalaa oluen kanssa.

Ukko-Munkista onnistui tilaamaan sovellettuja pestoleipiä (4,50 e) ruokavaliorajoitteinenkin - täällä halutaan saada asiakas tyytyväiseksi. Kortteliravintolan tyyliä. Todennäköisesti Ukko-Munkki on Kuusitiellä sijaitsevan ravintola Nro 11:sta (ent. Kuusihokki) serkku, tai vähintään pikkuserkku.

http://www.ukko-munkki.fi/

http://www.lefthandbrewing.com/

Pastamania - kellarifloppi Kampissa

Helsingin Sanomien NYT-liitteen houkuttelemana seurueemme valitsi kesäiseksi (!) illallispaikaksi Pastamanian Kampin Sähkötalosta. Talvipakkasilla paikka olisi voinut olla menettelevä valinta. Ei ikkunan ikkunaa - tunnelma kuin kellarissa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten ihmeessä NYT-liitteen toimittaja on kyennyt kirjoittamaan niin myönteisen arvion tästä hitaasti palvelevasta, värittömiä ja melko mauttomia annoksia tarjoilevasta ravintolasta.

Il sogno (uni, dream) sopinee paikan nimeksi, sillä kaikki tapahtui erittäin hitaasti. Vettä emme saaneet lainkaan lisää. Jälkiruoat söimme jokainen eri aikaa.

Tilatessamme pastaa, tarjoilija tiedusteli "al dente vai kypsä?" Apua, urputtaisiko joku al denteksi keitetystä pastasta! Urputettavaa harmillisesti ei tarvinnut tästä paikasta tikulla etsiä, mutta pasta oli kyllä keitetty juuri sopivan kypsäksi. Siitä piste. Toinen piste myös hymyilevälle tarjoilijalle, joka yksin uurasti yrittäen saada kaikki pöydät palvelluiksi. Toinen, kokin näköinen henkilö, harhaili ravintolasalissa pyyhkien pöytiä, mutta katosi paikalta, kun aloimme tiedustella annostemme perään.

Kuvassa spagetti carbonara. Parmesaania annoksessa olisi voinut olla sen verran, että sen olisi maistanut. Kotona tehty carbonara hakkaa tämän annoksen sekä maussa että ulkonäössä (lohduttava tieto hieman heikommallekin kokille).

Seuralaisen pekoni-herkkusieni-valkosipulipasta. Seuralaiseni kaipasi pekonia (jotain hieman suolaista ruokaa) ; suolaa annoksessa oli kuulemma ainakin riittävästi.

Kuvassa toisen seuralaisen gorgozola ravioli. Miedon makuista. Ruokalistassa mainittua aurinkokuivattua tomaattia annoksesta ei löytynyt tarkemman etsimisen jälkeenkään. Punainen olisi hieman tuonut väriä hieman valjuun ilmeeseen.

Kuvassa jälkiruokajäätelö: suklaapallo mansikkakastikkeen kera. Koristeena kaksi minttusuklaatikkua. Annos maksoi 2,20 e, ruokalistan jäätelöannos 3,50 e. Koskaan ei selvinnyt, millainen ruokalistan mukainen jäätelöannos olisi ollut - sinnikkäästä yrityksestä huolimatta, pöytäseurueemme ei onnistunut tilaamaan sitä. Minulle pelasi pöytiin tarjoilu, kaksi pöytäseuralaista ohjattiin tilaamaan erillisestä jäätelökioskista ravintolasalin toisella puolen. Annosten maksamiskäytännöt lienevät italialaista taidetta...

Pastamaniaan kannattaa suunnata, kun tekee mieli lukea pitkää pastalistaa. Kenties jokin annoksista voisi olla napakymppi.

http://www.ilsogno.fi/index.php?ID=11187

Ateljé Finne - fiiniä ja fiilistä

Ravintola Ateljé Finne Helsingin Arkadian kadulla on käymisen arvoinen paikka. Ravintola ei ole halpa, mutta käynnistä jää niin mukava fiilis, että ravintola on hintansa väärti.

Kekseliästä Ateljé Finnessä on muun muassa hinnoittelu: 23 e / 31 e / 37 e. Eli yksi annos maksaa 23 e, kaksi annosta 31 e ja kolme 37 e.

Kuvassa itävaltalainen Riesling, joka toimi läpi pitkän menyyn.



Kuvassa on alkuruoaksi nautitti tartar. Pihvi sisältää kaikki tartarannoksen ainekset kaprikset mukaan lukien. Shottilasissa tuotu kananmuna hämmästyttävine pintajännityksineen on veikeä ilmestys.


Kuvassa on kotijuusto ravioliannos. Pastaruoaksi kokeilemisen arvoinen kokemus.

Jälkiruokavaihtoehtona on suklaakakku laakerinlehtijäätelön kera.

http://www.ateljefinne.fi/