Bakfickan – Suomenruotsalaista tunnelmaa

Seurueemme vieraili maanantai-illan iloksi Liisankadun Bacfickanissa. Vaikka maanantai on useimmille ravintoloille kuollut päivä ja taantumakin vielä pitää asiakkaat kodeissa säästämässä, Bakfickaniin oli aiheellista tehdä pöytävaraus. Ravintola oli käytännöllisesti katsoen täysi.

Kuvassa Wallenbergin pihvi-annos ja Stallhagenin olutta.

Ravintolanomistajia, kuten Riki Sorsaa, paikalla ei näkynyt vaan salityöskentelyn hoiti kaksi nuorta neitokaista. Ruokasali oli hulppea – näin upeita vanhoja ravintolatiloja Helsingissä on vähän. Sisustus oli minun makuuni turhan moderni. Tuplapöntöt naistenhuoneessa on outo veto. Samantyyppisen ratkaisun olen nähnyt düsseldorfilaisessa Kuhstall-baarissa (paikallinen Zetor), missä tuplapöntötyksellä kai yritettiin luoda vanhanajan tunnelmaa. Hmm, ravintolan vessaa yleensä ei tule muisteltua jälkikäteen. Markkinointikikka siis. No, mainittakoon sitten samaan hengenvetoon, että Demossa on oikein tunnelmallinen pikkula.

No niin, takaisin Bakfickaniin ja ruokaan.. Ajatuksen kera taitetulta ruokalistalta päädyin tilaamaan sitä kuuluisaa husmanskostia: Wallenbergin pihvin, tai kuten laskussani lukee Wallenbergaren, 18,50 e. Pihvi tarjottiin maukkaan anjovisvoin (maukas ja suolainen), pakasteherneiden (huono vitsi) ja perunamuusin (jolla oli kyllä hienompikin muhennosnimi). Ruokajuomaksi otin (vetisen) ahvenanmaalaisen Stallhagenin Ålandsölet-olutta (4,50 e/ 0,33 l). Annos oli erittäin täyttävä. Suurikin ruokahalu tuli tyydytettyä.

Seuralaiseni tilasivat tonnikalapihviannokset. Hyrisivät tyytyväisyyttään ja kehuivat reilun kokoista annosta erittäin maukkaaksi. Seuralaiset vitsailivat olevansa Atkinsin dieetillä, sillä annoksessa ei ollut hiilihydraatteja (perunaa, pastaa tai riisiä) lainkaan, mutta proteiineja (tonnikala) ja rasvaa (näyttävän salaatin päälle oli loroteltu reippaasti öljyä) sitäkin enemmän.

Kuvassa tonnikala-annos.

Jälkiruoaksi tilasimme talon jäätelöpallerot. Tilaamani lakkajäätelö maistui hunajalta, lakasta ”todisteina” olivat siemenet.

Kuvassa lakkajäätelöannos ("ilman pähkinöitä").

Kuvassa mustikkajäätelöannos.

Tällä ravintolakeikalla päätimme ryhdistäytyä ja olla tiedostavia kuluttajia: kysyimme raaka-aineiden alkuperää. Vasikanlihan kerrottiin olevan ruotsalaista ja tonnikalaa ei kuulemma ole kalastettu lähivesiltä. Taannoin Fabianinkadun Pregossa tonnikalan eettiseen pyyntitapaan vastattiin, että kala on jo kuollut ja jos sitä ei syödä, se päätyy roskiin.

Bakfickan on käymisen arvoinen. Ruoka-allergisen kannattaa alleviivata rajoituksensa. Erikoisruokavalio-osaaminen ei Bakfickanissa ole vakuuttava.

http://www.bakfickan.fi/
Helsingin Sanomien Anna Paljakan kokemus:
http://www.hs.fi/artikkeli/Liisankadun+takatasku/1135242580407

Ravintola Nro 11 – Läskisoosi ilahduttaa

Ravintola Nro 11 (aik. Kuusihokki eli Risuhokki) on aarre. Perinteitä kunnioittava ravintola Meilahdessa tarjoaa asiakkailleen lounaaksi jopa läskisoosia, kun asiakkaat ovat sitä kerta toivoneet.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen ravintolassa nauttinut läskisoosia. Annos oli herkullinen. Tummat kuoriperunat kruunasivat annoksen.

Kuvassa on läskisoosia ja kuoriperunoita.

En osaa sanoa, mitä isovanhempieni ikäpolvi olisi tästä läskisoosista sanonut. Mahtoiko se olla niin suussa sulavaa kuin se parhaimmillaan on; minun suussani soosi kyllä suli.

Ravintola Nro 11 perjantain 13.3 lounaslista:
Katkarapucaesarsalaatti 8,10 e
Läskisoosi 8,70 e
Paistetut muikut ja perunamuusi 10,60 e
Metsästäjänpihvi ja ranskanperunat 13,90 e
Lounaan hintaan sisältyy salaatti, leipä ja kahvi

Kasvisruokavaliota Nro 11:sta ei tunneta. Tämä on niitä harvoja asioita (ellei ainoa), joka jättää toivomisen varaa. Ai niin, toinenkin toive on: olisi hienoa, jos ravintola pitäisi ovensa auki myös sunnuntaisin.

On erittäin toivottavaa, että perinteiset kotiruoat pysyisivät hengissä eikä niiden valmistustaito katoaisi. Ruotsissa husmanskost on ravintoloissa arvossaan. Kun jonain päivänä bongaan jostain ravintolasta perinteistä sylttyä, riennän sitä maistamaan. Syltystä sentään on jonkinmoinen lapsuuden mielikuva säilynyt. Kiitos ihanalle isoäidilleni.

Nro 11 kantaa hienosti oman kortensa elävän suomalaisen ruokakulttuurin kekoon.

http://www.no11.fi/

P.S. Helsingissä läskisoosia on voinut nauttia 2000-luvulla ainakin ravintola Oivassa. Kerran olin mennä sitä syömään, mutta karaoken kuuntelu olisi kuulunut hintaan – käännyin kannoillani.

Tokyo55 - nuorivanha japanilainen ravintola

Joulupukki toi jälleen lahjaksi maukkaan japanilaisen ravintolaillan. Seuralaiseni kanssa nautimme lahjasta helmikuisena perjantaina Töölön Tokyo 55:ssa.

Tokyo55:ssa on panostettu sisustukseen. Seinälle tykitettiin kuvaa värikkäästä akvaariosta. Minuun se teki vaikutuksen, kun en moista ratkaisua aiemmin ollut ravintolassa nähnyt. Joidenkin mielestä se on naiivi. Avokeittiö oli näyttävä ja loi tunnelmaa.

Yksityisyyttä Tokyosta ei löydy, ikään kuin joutuisi puhumaan kaikki jutut kovaääniseen. Vieressäni istunut, näennäisesti omassa rauhassaan rouva ihmetteli, miksi sushi tuotiin ensin, hänhän tilasi keiton. Onko sillä väliä, ihmetteli nuori tarjoilijamies. Rouva totesi, että kyllä hän ajatteli, että alkukeitto tulee alkuun ja sen jälkeen vasta pääruoka. Ehkä rouvalla pakkasiltana oli käväissyt mielessä lämpimän keiton lämmittävä vaikutus.

Seuralaiseni kanssa päädyimme tilaamaan alkuun Sushimestarin lajitelman (10 kpl 16,00 e). Erona perussushilajitelmaan kerrottiin olevan tavallista suuremmat sushipallerot. Tämän suhteen tuli kyllä pettymys. Vieressämme istuvien rouvien sushipalleroiset olivat huomattavasti meidän palleroitamme suurempia. Siitä huolimatta meille vakuuteltiin, että saamamme annokset ovat nimenomaan sushimestarin lajitelmia (eli kallein lajitelma).

Kuvassa Sushimestarin lajitelma.

Pääruoaksi valitsimme seuralaiseni kehumaa Härän marmorifileetä teriyakikastikkeella (16,00 e). Seuralainen tilasi lisukkeeksi kasvikset (3,00 e), itse otin perusriisin (2,50 e). Rahastuksen makua, kun edes riisi ei kuulunut annokseen. Pääruokamme oli kyllä erinomaisen maukas.

Kuvassa Härän marmorifileetä teriyakikastikkeella kahdelle. Olisimme kevyesti pistelleet poskeen molemmat tämän kokoiset pääruoka-annokset.

Kuvassa kasvisannos.

Ruokajuomaksi nautin sekä Sapporo- että Kirin-oluet. Ehkä joskus japanilaisten ravintoloiden listalle ilmestyy uusia oluttuttavuuksia.

Läpinäkymättömästäkin lasista nautittuna olut maistui.

Ravintolan rahat nyhtävä tunnelma loihti tikun käteeni ja huomasin hakemalla hakevani huomautettavaa. Avokadokastike oli kummallinen japanilaisen keittiön luomukseksi ja fileepalat olivat suuria puikoilla syötäväksi. Sitkeys ei helpottanut tilannetta. Lähellä ovea sijaitsevassa pöydässämme kävi viima ja olimme kylmissämme. Jälkiruoaksi tilasimme espressoa ja cappuccinoa. Italialainen päätös illalle.

Kuvassa espresso.

Neitsytmatka Helsingin wanhimmaksi mainostettuun japanilaiseen ravintolaan oli kiinnostava. Seuraavalla kerralla suuntaamme Kabukiin.

http://www.tokyo55.fi/page.php

Waltz with Bashir - sota sotilaan silmin

Waltz with Bashir (Vals im Bashir) (Israel, Saksa, Ranska, 2008)

Ohjaus: Ari Folman
Esityspaikka: Kinopalatsi (Helsinki)

Onneksi menin katsomaan tämän elokuvan. Se oli silkkaa sattumaa. Hesarin NYT-liitteen ensi-ilta-arvostelun viisi tähteä tarttuivat silmääni. Onneksi en lukenut elokuvasta kuitenkaan mitään ennen elokuvaa – paitsi sen, että kyseessä on animaatiodokumentti. Animaatiodokumentti?!

Ohjaaja Folman käy elokuvassa läpi omia sotakokemuksiaan. Folman on löytänyt animaatiosta keinon esittää erilaiset tunteet, unet ja tapahtumat juuri niin kuin on ne halunnut esittää. Sarjakuvamainen esitystapa toimii hienosti. Äänimaisema vangitsee.

Elokuvassa eräs haastateltavista (taisi olla psykoterapeutti) kertoo, kuinka yksi sotilaista päätti suhtautua sotaan kuin suureen seikkailuun, seikkailuelokuvaan. Jossain vaiheessa kamera meni rikki ja sotilas havahtui karmeaan todellisuuteen, ja sekosi. Mitä tapahtuu tämän elokuvan katsojalle, kun kamera näyttäisi lopussa menevän rikki?

Tähteni: *****

http://waltzwithbashir.com/
http://www.dailymotion.com/video/x6u66n_trailer-de-waltz-with-bashir_webcam

Kuu Kuu – Kotikeittiö Töölössä

Kuvassa ranskalaiset possumakkarat ja lämmin perunasalaatti.

Helmikuun pakkasilla Kuu Kuu osoittautui käymisen arvoiseksi paikaksi. Alkulämmikkeeksi reipas jallu ja seuralaiselle minttukaakao.

Kuu Kuun ruokalista mahtuu yhdelle A4:lle. Seuralaiseni totesi käyneensä etukäteen tutustumassa ravintolan kotisivuilla ruokalistaan ja pohtineen, mitä ihmettä valita, kun ravintolassa ei tee mieli syödä kotiruokaa. Sitä kuulemma saa kotona. Minun kotonani harvoin on tarjolla sitä, mitä Kuu Kuun listalle on valittu. Molemmille löytyi lopulta sopivat vaihtoehdot.

Alkuruoaksi valitsin Sulatettua Hilma-juustoa ja siikli-perunaa (8,50 e). Hilman kerrottiin olevan kotoisin Mouhijärveltä eli voitaneen luokitella lähiruoaksi. Annoksen tuoksua tarjoilija ylisti etukäteen. Tuoksu kieltämättä oli houkutteleva, mutta minulle annos oli vähintäänkin outo; kokemisen arvoinen tosin.

Kuvassa Hilmaa, perunoita ja suolakurkkuja.

Pääruoaksi arvoin Possumakkarat (15 e). Niiden kera tarjottiin lämmintä perunasalaattia. Tarjoilija kertoi, että aiemmin makkaroiden kanssa oli ollut erityisen maukasta linssisysteemiä. Perunasalaatti on melko tylsä valinta – etenkin, kun siinä ei ole mitään erityistä jujua. Makkaroiden kerrottiin olevan kokin käsialaa. Myöhemmin tarkentui, että ne ovatkin ranskalaisia erikoismakkaroita. Maistamisen arvoisia! Kastiketta ei annokselle oltu vaivauduttu säveltämään, sinappi sai kelvata.

Ruoan kyytipojaksi valitsin tarjoilijan suosittelemaa ”voimakasta” punaviiniä: Santa Louisa Malbec 2006 (5 e/12 cl), Argentiina, ”keskitäyteläinen, intensiivinen hillomainen hedelmäisyys, jälkimaussa luumua. Malbec 100 %”). Jytyä viinissä oli, mutta olut olisi ollut osuvampi valinta.

Seuralaiseni tilasi Eromangan lihiksen kaikilla mausteilla (6,50 e). Ilmeisen hyvää ja harvinaista herkkua. Tarjoilija kertoi annoksen olevan hitti erityisesti puolenyön aikoihin. Lihiksen seuralaiseksi hän valitsi raikkaan oloisen salaatin (noin 4 e) ja talon viinin. Jälkiruoat jätimme väliin. Eromangan lihiksen kerrottiin olevan kotoisin Vallilasta. Googlasin ja paikallistin Eromangan keskelle kaupunkia. Taivas, miten tämäkin paikka on voinut jäädä käymättä! Ehdottomasti on päästävä käymään.

Kuvassa Kuu Kuun lihisannos.

Tarjoilijan yleiskunto pysyi illan mittaan yllä hänen tarkistaessa lähes joka annoksesta jotain vähintään kerran keittiöhenkilökunnalta. Lunttilistan teko voisi olla paikallaan.

Käynnin yhteydessä testasin Aromi-lehden Kollegakortin toimivuuden. Kortin idea on kiteytettynä: kortilla saa sopimuspaikoista kaksi pääruokaa yhden hinnalla (su-ke). Pientä kankeutta kortin käytössä esiintyi. Pakollisen etukäteen tehtävän pöytävarauksen yhteydessä todettiin, että syötävien pääruokien tulee olla samoja. Onneksi paikan päällä kävi ilmi, että etu lasketaan edullisemman annoksen mukaan, joka onkin järkeenkäypä käytäntö. Alennuskorttia oli ihan kiva kokeilla.

Kuu Kuu oli pitkään ollut mielessäni ja vihdoin pääsin maistamaan talon antimia. Ehkä en ihan heti mene sinne toista kertaa, mutta olen iloinen, että olen siellä käynyt. Ruokavaliorajoitukset Kuu Kuussa otetaan hyvin huomioon.

http://www.kuukuu.info/
http://www.eromanga.info/index.php?id=6207
http://www.aromilehti.fi/kollegakortti/