Nyt maistuvat elokuvat!

Pitsinnyplääjä – opiskelijaelämää 70-luvun Ranskassa

Pitsinnyplääjä (La Dentellière) (Sveitsi, Ranska, Länsi-Saksa, 1997)

Ohjaus: Claude Goretta
Pääosissa: Isabelle Huppert, Yves Beneyton, Florence Gioretti
Esityspaikka: Suomen Elokuva-arkisto (Helsinki)

Tämä elokuva kannatti nähdä. Siitäkin huolimatta, ettei elokuva elokuvana iskenyt minuun kovin kovaa. En olisi tunnistanut Huppertia, ellen olisi tiennyt hänen näyttelevän pääroolia. Nuori tyttönen. Uskottava ja aito.

Mielenkiintoisinta elokuvassa oli seurata opiskelijoiden maailmaa 70-luvun Ranskassa. Älykkö ja kampaamoapulainen. Ihmisiä molemmat. Jostain syystä älykön äly ja sydän eivät löydä toisiaan.

Tähteni: **

http://www.imdb.com/title/tt0075932/


Jäähyväiset jalkavaimolle – kovaa elämää ja viileää loistoa

Jäähyväiset jalkavaimolle (Ba wang bie ji) (Hongkong, Kiina, 1993)

Ohjaus: Chen Kaige
Pääsosissa: Leslie Cheung, Fengyi Zhang, Gong Li
Esityspaikka: Suomen Elokuva-arkisto (Helsinki)

Historian opettajani, joka oli elokuvafriikki, olisi voinut näyttää tämän elokuvan meille. Harmi, että olin jo ehtinyt nauttia historianopetukseni ennen kuin tämä elokuva valmistui.

Jäähyväiset jalkavaimolle kuvaa hienosti Kiinan tapahtumia taiteilijan (oopperalaulajan) näkökulmasta. Rakkaus, perhe, ystävyys, prostituutio, homoseksuaalisuus, uskollisuus ja politiikka – siinäpä aiheita käsiteltäväksi.

Ällistyttävältä tuntuu, että tämä elokuva on tehty 1993. Se tuntui niin 60-luvulta. Tai joltain paljon kaukaisemmalta kuin ysäri. Tässä elokuvassa on elokuvan lumoa.

Tähteni: ***

http://imdb.com/title/tt0106332/


Sooloilua – joku teki maalin!

Sooloilua (Suomi, 2007)

Ohjaus: Lauri Nurkse
Pääosissa: Saija Lentonen, Kari-Pekka Toivonen, Kristiina Elstelä
Esityspaikka: Tennispalatsi 12 (Helsinki)

Sooloilua oli ihana yllätys. Kun ei odota yhtään mitään (tai korkeintaan koettelevaa kokemusta), mitään sanomattomaksi hömpäksi ennakkoluuloiltu elokuva voi viedä mennessään. Sooloilua onnistui tulemaan puskan takaa ja yllättämään minut. Välillä melkein nolotti, että nauroin, itkin, puhisin ja innostuin juuri niin kuin ”pitikin”. Olkoon elokuva vaikka miten laskelmoitu, niin ilahduin, että tämä elokuva tempaisi minut mukaansa. Luulin olevani tefloni tämäntyyppisille elokuville. Onneksi en ole!

Suomalaista, tätä päivää kuvaavaa (fiktio)elokuvaa on aika ajoin nasta katsoa.

Tähteni: ***

http://www.nordiskfilm.fi/valkokangas/elokuvaesittely.php?id=1737


America, America – taivaanrannassa siintää toivo

America, America (The Anatolian Smile) (USA, 1963)

Ohjaus: Elia Kazan
Pääosissa: Stathis Giallelis, Frank Wolff, Harry Davis
Esityspaikka: Suomen Elokuva-arkisto (Helsinki)

Maahanmuutto on ajankohtainen aihe. Kurjiin oloihin ja kotimaan näköalattomuuteen tuskastuneet voimakkaat optimistit pyrkivät kohti parempaa elämää. Kohti vaurautta ja vapautta. Kohti koko perheen parempaa huomista. Samasta syystä Suomesta lähtevät jopa yritykset uusiin, lupaavampiin maihin.

Kuluneen vuoden aikana kaduilla kerjäävät romanialaiset ovat aiheuttaneet viranomaisille, ja kuulemma myös kansalaisille, päänvaivaa. Kuluneen viikon aikana Helsingin Sanomissa on kerrottu, miten maahanmuuttajat ovat rikostilastoissa aivan yliedustettuina ja kirjastossa käydessä todistin, miten kunniallinen vantaalainen antoi Suomi-opetusta tummaihoisille ”somaleille” (kaikki tummaihoisethan ovat Somaliasta). Maassa maan tavalla, nääs.

Elokuvassa on se hassu juttu, että katsoja eläytyy (samautuu) vaikka mihin hahmoon. Ellei sitten ole täysin paatunut, kyynistynyt ja muutenkin läpiteflonoitunut (jolloin tosin kannattaa mieluummin jäädä kotiin kuin lähteä elokuviin). Katsoja voi eläytyä mieheksi, naiseksi, lapseksi, vanhukseksi, ankaksi, tai vaikkapa autoksi. America, America -elokuvassa ainakin minä pidin peukkuja, että päähenkilö löytäisi onnen ja häntä kohdeltaisiin reilusti – asettui hän sitten mihin kohtaan Tellusta hyvänsä.

Elokuva-arkiston teema Uuteen maahan tuli kuin tilauksesta muistuttamaan, ettei maahanmuutto pulmineen ole ihan uusi juttu. Ja kuka tahansa toivoisi tulevansa kohdelluksi inhimillisesti.

Tähteni: ***

http://www.imdb.com/title/tt0056825/


Rocco ja hänen veljensä – pohjoisessa odottaa onni

Rocco ja hänen veljensä (Rocco e i suoi fratelli) (Italia, Ranska, 1960)

Ohjaus: Luchino Visconti
Pääosissa: Alain Delon, Renato Salvatori, Annie Girardot
Esityspaikka: Suomen Elokuva-arkisto (Helsinki)

Roccon olin poikkeuksellisesti nähnyt jo tv:stä. Vain pari kolme viikkoa sitten. Vastoin periaatteitani katsoin sen töllöstä, koska halusin nähdä tämän Viscontin työn. Se oli hieno, mutta telkkarin pelkistämä tarinan pätkä.

Arkiston komealta kankaalta avautui uusi maailma. Roccon ja hänen perheensä elämä. Kun tarina ulkoisesti oli jo tuttu, sain tilaisuuden nauttia ja päästä liikkumaan vapaasti elokuvan maailmassa. Yksityiskohdat ja jännitteet avautuivat uusina kokemuksina. Miten hieno, miten hieno elokuva. Toivottavasti jokainen saisi joskus kokea Roccon kaltaisen elokuvan elämänsä aikana.

Visconti kuvaa koskettavasti appelsiinit mukanaan köyhästä Etelä-Italiasta maitonaamojen Milanoon muuttanutta isätöntä perhettä. Alkaa kova uurastus, kun Rocco ja hänen veljensä etsivät paikkaansa. Äiti iloitsee, että häntä kutsutaan rouvaksi. Rakkaus – mikäpä olisi rakkautta parempi aihe – tuottaa suunnatonta onnea, ja syvää tuskaa. Visconti osaa kuvata tämän.

Tähteni: ****

http://www.imdb.com/title/tt0054248/