Kaupungin paras ruokaa tarjoava oluttupa on St. Urho's (Helsinki)

St. Urho's on Helsingin parhaita oluttupia. Siellä kerrotaan olevan yli 80 eri olutlaatua, vaikkakin vain yhtä sahtia..

St. Urho's käyttää järkeä. Kun käytössä on keittiö, ruokaa tehdään, jos asiakas niin haluaa. Väkisin ei ketään ohjata syömään seinän toiselle puolelle Manalaan (joka on viihtyisä paikka sekin) vaan samasta keittiöstä saa ruoat myös oluttuvan puolelle. Täydet pisteet St. Urho'sin ruokavalikoimalle!

Kuvassa Monsieur Tomato -annos eli Lämmin tomaatti-cheddar kaksikerrosleipä. Tarjoillaansalaatin tai ranskalaisten kanssa (10,20 e).

Perjantain kunniaksi nautittu pizza (nimensämukainen Paradise: kinkku, ananas, Aura-juusto ja katkarapu - ilman oreganoa ja valkosipulia) Finlandia Sahdin kera pyyhki pois arkisen viikon hien.

Kuvassa pala Paradise-pizzaa (sis. kinkku, ananas, katkarapu, aurajuusto, hinta 9,80 e).
Pollo-pizza (sis. kana, aurajuusto, ananas, hinta 9,30 e) katosi alta aikayksikön viisihenkisen porukkamme kitaan.

Kuukauden oluena St. Urho'sin hanassa on Laitilan Porter. Vihdoinkin tiemme kohtasi. Tämä porter oli minun mieleeni. Hyvä kukkopojat!

Kuvassa Laitilan Porter.

A Comedy of Power - uranainen sotkee herrojen huvit

L'lvresse du pouvoir (A Comedy of Power) (Ranska, Saksa, 2006)

Ohjaus: Claude Chabrol
Pääosissa: Isabelle Huppert, Francois Berléand, Patrick Bruel, Marilyne Canto
Esityspaikka: Suomen Elokuva-arkisto (Helsinki)

Aki Kaurismäen elokuville kerrotaan naurettavan eri kohdissa Suomessa kuin muualla maailmassa. En tiedä, miten ratkiriemukas tämä "valtakomedia" on Ranskassa, tai Saksassa, mutta Helsingissä kukaan ei tainnut katsomossa kuolla nauruun. Tirskuntaa tosin kuului. Aika useinkin.

Elokuva kertoo isojen poikien rahaleikkejä sotkevasta lakinaisesta (Isabelle Huppert). Pojat sotkeutuvat omaan nokkeluuteensa, kun eivät ymmärrä naistenkin puhaltavan yhteen hiileen. Naiset eivät rakasta pistää kapuloita toistensa rattaisiin, käskystä.

Tähteni: ***

Kerroshampurilainen, Hesburger (Tennispalatsi, Helsinki)

Kerroshampurilainen yllätti. Sehän näyttää sittenkin lähes samanlaiselta kuin mainoksessa! Olo on lähes petetty. Eihän sen näin pitänyt olla.

Suomalainen hampurilaisketju tekee hampurilaisia, joita hampurilaisnälässä popsin hymyssä suin. Ei pöllömmän makuisia. Hesburgerilla olisi kiistatta Suomen paras hampurilainen, jos se ei tyhmyyksissään olisi muuttanut ostamansa Carrols-ketjun Clubburgerin reseptiä. Royal-kastike takaisin!

P.S. Viereisessä pöydässäni ruokaili kaksi Japanista tullutta turistia. He ihastelivat ja kehuivat minulle, paikalliselle, miten kauniita Hesburgerin ranskalaisten perunoiden pussukka onkaan. Design.

Raja on vedettävä - Raja 1918

Raja 1918 (Suomi, 2007)

Ohjaus: Lauri Törhönen
Pääosissa: Martin Bahne, Minna Haapkylä, Tommi Korplela, Leonid Mozgovoi, Hannu-Pekka Björkman, Lauri Nurkse
Esityspaikka: Tennispalatsi 7 (Helsinki)

Suomen alkutaivalta kuvataan vihdoinkin valkokankaalla. Koska Suomella on ikää vain 90 vuotta, synnytysarvet näkyvät yhä.

Raja 1918 on mielestäni onnistunut elokuva. Siitä huolimatta, että elokuvaa vaivaa ärsyttävä teennäisyys ja repliikit, jotka kuulostavat ulkoluvulta eivätkä muuttuvassa maailmassa elävien ihmisten puheelta. Myös kuvauspaikkojen supertehokkuus - ja maisemattomuus - saa jopa Tennispalatsin valkokaan tuntumaan ahtaalta.

Onnistuneen elokuvasta tekee aihe ja tilanteen tukaluuden kuvaaminen. Mielivalta, joka välillä syntyy puolivahingossa, esitetään osuvasti. "Kyllä" - tervetuloa! "Kuyllä" - käännytetään.

Imagine there's no countries. It isn't hard to do. Eikö? Nothing to kill or die for... Living life in peace.

Tähteni: ***

Onnellinen Kana (Kerava) - Suomalaista kanaa

Onnellinen kana kuulostaa kauniilta. Onnellinen. Mikäs sen hienompaa. Kana. Mitä tekemistä sillä on nyky-Suomessa onnellisuuden kanssa?

Koska seuralaiseni kanssa punnitsimme laajasti Keravan ravintolavaihtoehtoja, päädyimme pitkän harkinnan ja seuralaiseni laajan kokemuksen perusteella tähän ravintolaan. Olin kiinnostunut tutustumaan Onnellinen-ideaan.

Tiedustelin tarjoilijalta paikan nimen historiaa, kun sitä ei kerrottu (minulle yllätyksenä) ruokalistassa. Tarjoilija kertoi omistajan halunneen tehdä ravintolan, jossa tarjolla on vain kanaa. Hän tosin jatkoi, että valikoimaan kuuluu myös carpaccio ja lohiannoksia. Itse löysin vielä (ilokseni) kasvisvaihtoehdokin. Kanojen onnellisuutta tarjoilija ei pystynyt valaisemaan. Kysyin ovatko ne Suomesta. Kuulemma olivat. Kysyin ovatko luomukanoja. Sitä ei tiedetty. Tuskin siis olivat.

Olisin tilannut kanagratiinia, koska se vain kuulosti kivalta. Sisälsi valkosipuliperunoita ja vuohenjuustoa ja Aura-juustoa. Kanapalat olivat olleet marinadissa, joka sisälsi sitruunaa, joten annos ei onnistunut. Yhyy. Lienee gratiini sitten valmiiksi tehty isommassa erässä, kun marinoimattomilla kanapaloilla tätä ei ehdotettu tehtävän.

Valitsin sitten Kana quesadillan. Se oli ok. Mielelläni olisin syönyt kaksikin lättyä, mutta hitaasti syöden täytyin yhdestäkin. Annokseen sisältynyt salaatti oli raikasta, tortilla hieman kuivahtanut.

Seuralaiseni tilasi Kanaleikkeen cumberlandinkastikkeella. Kastikkeen kertoi olevan hyvää: punaviiniä, madeiraa ja tuoreita appelsiininlohkoja päällä. Lisäkkeenä maustettua riisiä. Hän totesi jonkin annoksen olleen täällä aiemmin vieläkin parempaa. Ehkä pippurikanan.

Seuralaiseni nautti kanan kanssa talon punaviiniä. Kuulemma ummehtunutta, tai jotensakin muuten ei onnistunutta. Kun ehdotin huomauttamista, seuralaiseni totesi maun varmasti kotvan kuluttua olevan jo tasaanunut ja hyvää. Toivoi, etten minäkään alkaisi riehua. Hän kai koki kiusalliseksi, kun kyselin henkilökunnalta. Milloin ravintolan nimestä, milloin raaka-aineista, milloin oluttuopeista (Kwak-oluet näet tarjottiin Carlsberg-tuopista eikä siitä hienosta Kwakin nimikkohäkkyrästä). Lupasin olla riehumatta, vaikka minusta henkilökunta on myös ravintolansa asiantuntijoita. Tai ainakin pitäisi olla. En vain ymmärrä, miksi lisätietoa ei voisi kysyä. Silloinhan kysytään, kun jokin asia askarruttaa. Myönnetään, että minua askarruttaa usein. Minä aidosti uskon, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan. Ei ainakaan minulle.

Itse otin ruoankumppaniksi jo mainitun Kwak-oluen vääränlaisesta lasista ja suodattamattoman, vaalean Franzishckanerin (tai jotain tähän tyyliin kirjoitettua). Luntattakoon myöhemmin pullonkyljestä. Molemmat perjantai-illan keidaselämyksiä. Tulisten jalapenojen kanssa sollit ja coronatkin olisivat olleet passeleita. Seuralaiseni otti toisena juomana siiderin jäiden kera. Vaikutti keidaskokemukselta sekin.


Ravintola oli kohtuuhintainen ja kaikesta huolimatta yritteliäs. Arkiviikon päättymistä oli juhlistamassa muitakin pöytäseurueita. Tällainen on mukavaa. Toivottavasti Keravalla ja muuallakin Suomessa (ei vain Helsingissä), ravintoloihin suunnattaisiin nauttimaan elämästä. Valmiista ruoasta, jonka ammattilainen on valmistanut. Ravintolaruoanvero alas! Alkoholiverokin voisi olla ravintolassa vähittäiskaupanveroa pienempi. Ravintolat työllistävät ja luovat elävää ruokakulttuuria. Hinta ei saisi olla esteenä ruokakulttuurillekaan.

Viimeinen metro - filmitaivaan tähdet loistavat nuorina

Viimeinen metro (Le dernier métro) (Ranska, 1980)

Ohjaaja: Francois Truffaut
Näyttelijät: Cathrine Deneuve, Gérald Depardieu, Jean Poiret
Esityspaikka: Suomen elokuva-arkisto (Helsinki)

Viimeinen metro oli jo toinen Miehitysajan Ranska -sarjan elokuvani viikon sisällä. Tosin en tätä tiennyt, koska menin killerinä katsomaan elokuvaa. Muuta en etukäteen tiennyt kuin ohjaajan nimen. Truffaut.

Elokuva oli yksinkertaisesti hieno. Tarina kerrottiin hienosti teatterin kautta. Elokuvassa teatterin kautta tarinan kertominen ei ole harvinaista, mutta vaikeaa. Truffaut onnistui tässä mielestäni erityisen hyvin.

Elokuvassa esiintyi elokuvataivaan tähtiä. Se iso, kömpelönoloinen mies oli Gérald Depardieu kuten arvelinkin. Myöhemmin kyllästyksiin asti Suomessa esitettävissä ranskalaiselokuvissa näytellyt köriläs. Cathrine Deneuve on aina ollut lumoavan kaunis. Mikä näyttelijä!

Tähteni: ***

P.S. Elokuva on ollut mielessäni useita päiviä. Myöhemmin tekisi mieleni lisätä vielä tästä syystä yksi, neljäs, tähti. Elokuva näet onnistui luomaan elävän tunteen natsi-Saksan aikaisesta ihmisten niin sanotusta arvojaottelusta. Kun kuulin tuttavaltani, miten heidän työyhteisöään palkitaan VIP-tilaisuuksilla, mieleeni palautui Herrat&rouvat ja Karja -jaottelu. Tosin tuttavanikin kertoi, kuinka osa nimenomaan pitää siitä, ettei tarvitse olla rahvaan, karjan seassa. Nyt eletään kuitenkin tammikuuta 2008. Puistattavaa.

Wayne's Coffee (Sanomatalo, Helsinki) - Kokootumispaikkana oiva

Wayne's Coffee on niittänyt mainetta hyökkäys(lasten)vaunujen kokoontumisajopaikkana. En ihmettele yhtään, että äidit lapsineen kokoontuvat tänne. Niin minäkin tekisin. Tulisin vaikka bussilla perille, saapuvathan useat bussit suoraan Elielin aukiolle.

Kahvila on tilava, maisemat huikeat (tosin musiikkitalon kuoppa ei vastaa Makasiineja...) ja tunnelma rento. Tarjolla on runsas valikoima ajanhengenmukaisia ruokia ja juomia: kakkuja, keksejä, focacciaa, salaattia, kahveja, kylmiä ja kuumia juomia. Ynnä muuta. Nam!

Päädyin itse tilaamaan focaccian salaatilla ja vadelmasmoothiella. Wäinössä usein tilaan smoothien. Hyvää. Loppusilauksena annokselleni oli vielä konvehti.

Itsekin olin täällä kokoontumismerkeissä. Hallituksemme on pitänyt Sanomatalon Wayne's Coffeeta jo useita kertoja kokouspaikkanaan. Ainoana miinuksena pitäisin suhteellisen aikaista kiinnimenoaikaa, klo 19. Kesällä jatkoimme kokoustamme Kiasman portailla. Kaisaniemen kadun Wäinö olisi auko klo 21 asti, mutta se on niin hälyisä, ettei keskustelusta siellä tulisi yhtään mitään. Tosin Sanomatalo todennäköisesti tyhjenee seiskalta, jonka vuoksi kahvilaa tuskin voi pitää myöhemmin kovin kannattavasti auki. Harmi. Ei ole tullut Sanomatalon halkaisevasta käytävästä vilkasta liikenneväylää. Eikös siitä sellainen pitänyt tulla? Kuka tätä väylää tosin kulkisi ja mistä minne? Ehkä joku kaupunginsuunnittelija tai arkkitehti voisi valaista asiaa.

Bruuveri (Kamppi, Helsinki) - kamppimainen panimoravintola

Bruuveri, jonka viereisessä pöydässä istunut asiakas kiekui kännykkäänsä bravuurina, on ainakin olevinaan panimoravintola. Itse en erityisesti paikasta piittaa. Sori.

Ensinnäkin panimo ei sijaitse mailla halmeilla vaan Lappeenrannassa.
Toiseksi itsepannut oluet ovat pliisuja.
Kolmanneksi paikassa selvästikin houkuttelevinta on iso, keskeinen tupakointialue. Tupakoiville asiakkaille Bruuveri on todennäköisesti nasta mesta. Heille se suotakoon.

Parasta ravintolassa ovat pienet 2,5 desin pikkutuopposet. Tosin olut tietysti maksaa suhteessa enemmän kuin puolen litran kolpakossa ostettuna. Ärsyttävää.

Menen Bruuveriin, jos joku muu sinne ehdoin tahdoin haluaa. Kampin yläkerrassa tosin olisi mieluisampi paikka Rotterdam, vaikka olutvalikoima sielläkin on kauppakeskus-asemahallimaisen pieni. Volyymi kai ratkaisee.

Ryystin Pyryä (kausiolut) ja stautin. Pyry todettiin yhdessä kauniin kuparisen värikseksi. Tuoksu savumainen. Maku aika vetinen.

Stautissa parasta oli ulkonäkö. Muutoin maku muistutti hiivaista sahtipöntönpohjaa.

P.S. Bruuveri tullee englannin kielen sanasta "brewer". Oluenpanija.

Stella (Helsinki) - vanhanajan tyyliä ja kahvia

Bottan korttelissa Etu-Töölössä sijaitsee tyylikäs Stella-kahvila. Se kuulemma on aiemmin toiminut leipomona.

Näkymät kahvilasta ovat hienot. Jyhkeä eduskuntatalo jököttää kalliolla kukkulalla. Tunnelma on kotoisa ja konstailematon. Se voisi olla muodollisen kankeakin, mutta onneksi ei sitä ole.

Runebergintorttuja oli myynnissä jo hyvissä ajoin tammikuussa. Suosittelen. Torttu on mehevä, eikä ainakaan kuiva!

Täällä poikkean jatkossakin ja aion oikein keskittyä valikoimaan. Silmään ei tarttunut puhelinluettelonpituinen lista niin sanotuista erikoiskahveista. Taviskahvia oli tarjolla ja se oli hyvää.

Jos itse olisi kahvilanpitäjänä Stellassa, vaihtaisin kokiskaapin Laitilan Wirvoistusjuomatehtaan kaappiin. Laitilan tuotteet istuisivat luontevasti tähän paikkaan. Vanhanajan meininkiä.

Lacombe Lucien - kuvaus miehitysajan Ranskasta

Lacombe Lucien (Ranska, Italia, BRD, 1974)

Ohjaaja: Louis Malle
Näyttelijät: Pierre Blaisse, Aurore Clément, Holger Löwenadler
Esityspaikka: Suomen elokuva-arkisto (Helsinki)

Myöhästyin tästä elokuvasta, mutta onneksi mukava arkistonväki laski minut kuitenkin sisään. Vihdoin pääsin näkemään kauan kaipaamaani elokuvaa, joka kertoo miehitysajan Ranskasta. Tosin vielä enemmän haluaisin nähdä elokuvia, jotka on tehty miehitysajalla Ranskassa.

Elokuva kertoi selkeästi muutaman ihmisen näkökulmasta tilanteen tukaluuden. Mitä tehdä. Olit sitten saksalainen tai ranskalainen, tilanne oli mikä oli. Espanjassa kaikki olisi paremmin.

Tähteni: ***

P.S. Elokuvassa näytettiin, miten natsit välittivät tiedon tulevasta kohtalosta pikkuisilla arkuilla. Karua ja kammottavaa.

Nan King (Helsinki) - suomikiinaa

Kuvassa Nan King lumisena iltana.

Kalevankadun Nan King on säilynyt helsinkiläisella ravintolakartalla pitkään. Paikka on tasalaatuinen ja "ihan hyvä".

Päätin ottaa suositun "kolmepientäruokaa" ja sunnuntain iloksi alku- ja jälkiruoan. Tästä oli tehty valmispaketti hintaan 12,80 e. Vesi maksoi euron. Tylsä yllätys.

Ravintola oli lähes täynnä viiden paikkeilla. Mahduin kuitenkin sekaan. Kerroin heti alkuun, että minulla on kiire alkavan elokuvan vuoksi. Sain nyökkäyksiä, mutta palvelu ei nopeutunut. Kauhottuani peking-keiton jouduin poistumaan paikalta - koska tämä tyyppi ei jätä hyvää leffaa näkemättä - ja maksoin koko aterian. Ehdotin, että tulen jatkamaan ruokailua (mistä lienee tämäkin idea pälkähtänyt päähäni) puolentoista tunnin päästä elokuvan päätyttyä. Onneksi järjestely onnistui, vaikka pitkin hampain. Hymy ei hälvennyt tarjoilijan kasvoilta, mutta korotettu ääni ja ilmoitus, että "tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta" meni perille. Kellään ei ollut kivaa. Onneksi ymmärsivät, että pelkkään keiton (nopeaan) nauttimiseen oli vierähtänyt liki tunti.

Kuvassa Peking-keitto.

Elokuvan jälkeen - josta myöhästyin - menin takaisin jatkamaan murkinointia. Nyt ravintola oli jo väljempi ja kaikkien mieli leppoisampi. Mukava tunne tuli, kun molemminpuolinen sählääminen päätettiin unohtaa ja se kolmepientäannosta tuli nautittavakseni. Ruokahalu oli ehtinyt kasvaa suureksi. Kastikkeet olivat mausteisia, mutta riisi mautonta. Jotain halpissysteemiä.

Kuvassa mausteiset kastikkeet.

Kuvassa annokseni.

Jälkiruokana oli - yllätys, yllätys - jäätelö ja friteerattu banaani. Kahvikin olisi maistunut, mutta se ei kuulunut hintaan enkä tilannut, kun vesikin oli maksanut erikseen.

Kuvassa jäätelö friteeratun banaanin kera.

Nan King on perusvarma vaihtoehto, kun tekee mieli suomikiinaruokaa. Jos maku ratkaisisi, menisin Aleksis Kiven kadulle Peking-ravintolaan.

Benjam's Bistro (Helsinki) - sijainti ratkaisee

Pitkään olin ajatellut mennä syömään Benjam's Bistroon. Pari kertaa yritys oli jo tyssännyt siihen, että ravintola oli täpötäysi. Kun ruokailu vihdoin onnistui (tammikuussa 2008) lounasaikaan, vein viimeisen vapaana olleen pöydän.

Saatuani annokseni, jouduin ihmettelemään, miten ravintola voi olla niin suosittu. En keksinyt muuta selitystä kuin sijainnin: Etu-Töölö. Kenties ruoka joidenkin mielestä on siellä onnistunutta ja italialaishenkistä, mutta minulle se ei sitä ollut. Asiakkaiden luoma ilmapiiri oli minusta paikan parasta antia: reipasta ja raikasta keskustelua, ja monenikäistä lounastajaa.

Tilasin leikkeen (?) sieni-kermakastikkeella ja lohkoperunoilla; sain ranskalaisia. Lohkoperunat olivat päässeet loppumaan. Ranskalaisia kartan, kun vain mahdollista - paitsi hampurilaisravintoloissa - mutta muita lisäkevaihtoehtoja ei ollut tarjolla.

Aterian päätteeksi tilasin espresson ja päätin, että olkoon tämä sitä italiaa.

Fantasia (Sysmä) - fantastinen pizzapaikka!

Sysmään matkatessa kannattaa poiketa pizzalle Fantasiaan. Hinta, laatu ja palvelu ovat kohdallaan.

Päävaihtoehdot ovat pizza ja kebab. Niin tylsältä kuin tämä saattaakin kuulostaa, toteutus ei sitä ole. Pizzat ovat runsaita ja käytetyt raaka-aineet tuoreita. Kebab-annoksetkin täyttävät nälkäisimmänkin kävijän. Paikan valtti ei silti ole annoskoko vaan maku ja mukava ilmapiiri. Vaikka tarjolla on keskikaljaa, Fantasia on silti ruokaravintola, johon lapsetkin mielellään tuo syömään (kyllä lapsetkin saavat silloin tällöin nauttia pizzasta!).

Fantasia todennäköisesti on vaikuttanut sysmäläisten, ja miksei lähipaikkakuntalaistenkin, kulttuuriin. Fantasiaan on helppo tulla eikä kukkarokaan tyhjene kohtuuttomasti. Ajoittain ruoanlaiton voi mukavasti ulkoistaa ja mennä vain nauttimaan siitä. Maaseudulla tämä on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Mökkiläisille pizzapaikka luo kotoisen tunteen. Kun makkaraa on grillattu, ja muuta mökkiruokaa väännetty, tarpeeksi, valmis pizza-annos maistuu taivaalliselta. Kokeilepa vaikka Sysmä-nimistä pizzaa..

Fantasia tuo värimerellisyyttä Päijänteen rannalle.

Kuvassa sysmä-pizza.

P.S. Valikoimaan kuuluu myös kebabrulla. Siinä yhdistyvät luontevasti pizza ja kebab! :)

Vltava (Helsinki) - savuttomana parempi

Glögitapaaminen järjestettiin Vltavassa. Ajattelin juoda teemanmukaisesti. Tällä kertaa se ei onnistunut, kun kaikki Vltavan glögit valmistettiin samaan glögipohjaan, joka sattui sisältämään sitruunamehua. Minulle voi käydä köpelösti, jos nautin sitruksia. Ne todennäköisesti maistuisivat ihanilta, raikkailta.

No, kun glögi oli poissuljettu päädyin mielelläni jouluolueen. Tarjolla tosin oli ällistyttävän kapea valikoima - käytännönpakko toi eteeni Koffin Jouluoluen. Jo moneen kertaan ryystetyn liemen. Nimi onneksi myötäili ajankohtaa (joulukuun 18.)

Juomien lisäksi ravintolassa oli nykyajan tyyliin myös ruokaa. Onneksi. Itse päädyin edullimpaan vaihtoehtoon (käytin hintaa ohjaavana tekijänä): maalaisperunat. Annos yllätti myönteisesti. Pottuja oli riittävästi ja majoneesia ketsupin sijasta. Mielessäni tein pikamatkan Hollantiin.

Pikkujouluaikaan suosittu olutravintola Vltava yllätti myönteisesti. Kiitos tosin taitaa kuulua Suomen eduskunnalle. Silmiä ei kirvellyt ja muutenkin ravintola oli kutsuvamman oloinen kuin aiempina vuosina.

Lapin Kulta Jouluolut

Valkoinen pullo tarttui helposti silmään laajemmankin olutvalikoiman joukosta. Pullo oli tyylikäs. Oluen ostopaikka sen sijaan ei ollut tyylikäs: Robin Hood -jättihalli. Minua ihmetytti, miksi tällainen olut, joka selvästikin tavoittelee hienostuineisuutta, myydään halpahallissa. Hinta tosin ei ollut halpa vaan noin 1.50 e/pullo (33 cl), muut suomalaisoluet noin 1,20 e/pullo. Jakelukanavaratkaisun yhteensopivuus muiden markkinointiratkaisujen kanssa?

Itse olut oli maultaan varovainen - mikäpä suomalainen jouluolut oikeastaan on kovin omaperäinen. Vetisenä, mauttomana tai värittömänä en olutta kuitenkaan pitäisi.

Lapin Kulta Jouluolutta oli hienoa kippistellä jälleennäkemisen merkeissä. Hieman juhlavaakin.

Tiede ja sahti

Sahti on haastava tuote. Näin asia suurin piirtein yleensä ilmaistaan. Tässä kaksi nopeasti ratkaisua kaipaavaa aihetta tutkittavaksi.

1. Säilyvyys
Luodaan säilytysastia, jossa sahti säilyttää ominaisuutensa aiempaa pitempään. Erityisesti lämpötilaherkkyyteen ja hiivaisuuteen, joka aiheutuu pullon heiluttelusta, tulisi löytää ratkaisuja, joiden avulla sahdinkäytöstä saataisiin aiempaa helpompaa.

2. Elimistön sahdinkäsittelytaito
Sahti aktivoi vatsantoimintaa, usein ylenmäärin. Suolistobakteerien toiminnan avuksi tulisi kehittää sahtaasi-entsyymi tai vaihtoehtoisesti löytää elimistön oma sahtaasi-entsyymi, jonka toimintaa tulisi voida tarvittaessa tehostaa.

Vuodenvaihde on sahdin kulta-aikaa!

Joulu ja vuodenvaihde ovat sahdin ystävän kulta-aikaa. Tänä vuonna nautittavana oli erityisen onnistuineita sahteja!

Hollolan kivisahti
Jouluna pääsin nauttimaan kotitekoisesta kivisahdista. Tarjolla oli kahta erää: tuoreenpaa ja vanhempaa. Molemmat olivat erinomaisa - selkeitä ja maukkaita. Kivisahdiksi poikkeuksellisen tummia, jonka salaisuuden kerrottiin piilevän valmistuksessa käytetyistä tavallistakin kuumemmissa kivissä.

Sahti toi joulupöytään ainutlaatuista juhlavuutta. Se sopi mainiosti kinkun ja laatikoiden kanssa. Myös kylmäsavulohileipien kanssa sahti toimi hyvin.

Joulupöydässä juhlava sahti ylläpiti perinteitä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Tehtävänä on siirtää myös sahdinvalmistuksen taito.

Kuhmoisten patasahti
Kuhmoisissa valmistetun patasahdin ominaispiirre on poikkeuksellisen vaalea väri. Kuhmoisisten sahtimestari valmistaa sahdin kuten se on aina suvussa valmistettu.

Vaalea sahti hämäsi. Täyteläinen maku ja voimakkuus yllättivät. Erinomaista!

Sahti tarjottiin kalakeiton kanssa. Sekä sahti että keitto toivat terveiset Päijänteeltä.

Tiinan sahti, Sysmä
Sysmässä päästiin tänä jouluna nauttimaan hyvästä sahdista. Kirkonkylällä myytiin Tiinan sahdin sahtivierrettä. Asiakas sai mukaansa myös käyttämisohjeet.

Minuakin onnisti ja osuin kyläilemään paikassa, jossa tarjottiin viileää Tiinan sahtia. Käyttäjä on itsekin sahdinvalmistuksen osaaja. Olin maistavinani sahdissa ruista, mutta kukaan ei osannut kertoa, mitä aineksia sahti sisälsi.

Tiinan sahti toi joulutunnelman ja -mielen varmasti moneen kotiin Sysmässä ja sen lähikunnissa. Joka kodissa sahti maistui väistämättä hieman omanlaiseltaan, koska jokainen käytti sahtinsa tavallaan. Mutta näinhän aina on - kahta samanlaista sahtia ei ole olemassa.

Toivon kovasti Tiinan sahdille menestystä. Lisäksi toivon, että Sysmästä onnistuisi ostamaan jatkossakin sahtia, edes vierteenä. Sitten kun sahtilasin voi kohottaa sysmäläisessä ravintolassa, tulen paikalle ja kohotan maljan!

Kuva. Täällä myytiin sysmäläisille joulusahtia (vierrettä); talon vasemmassa päädyssä sijaitsevassa Paimenpoika-nimisessä myymälässä. Rakennuksen keskellä sijaitsee Kapan sahti, mutta siellä ei sahdinmyyntiä enää harjoiteta, eikä tietääkseni Sysmän Alkossakaan.

Lisää Tiinan sahdista: http://www.sysma.fi/index.php?PAGE=108,66&COMPANY=1&AREA