lauantai 12. tammikuuta 2008

Vltava (Helsinki) - savuttomana parempi

Glögitapaaminen järjestettiin Vltavassa. Ajattelin juoda teemanmukaisesti. Tällä kertaa se ei onnistunut, kun kaikki Vltavan glögit valmistettiin samaan glögipohjaan, joka sattui sisältämään sitruunamehua. Minulle voi käydä köpelösti, jos nautin sitruksia. Ne todennäköisesti maistuisivat ihanilta, raikkailta.

No, kun glögi oli poissuljettu päädyin mielelläni jouluolueen. Tarjolla tosin oli ällistyttävän kapea valikoima - käytännönpakko toi eteeni Koffin Jouluoluen. Jo moneen kertaan ryystetyn liemen. Nimi onneksi myötäili ajankohtaa (joulukuun 18.)

Juomien lisäksi ravintolassa oli nykyajan tyyliin myös ruokaa. Onneksi. Itse päädyin edullimpaan vaihtoehtoon (käytin hintaa ohjaavana tekijänä): maalaisperunat. Annos yllätti myönteisesti. Pottuja oli riittävästi ja majoneesia ketsupin sijasta. Mielessäni tein pikamatkan Hollantiin.

Pikkujouluaikaan suosittu olutravintola Vltava yllätti myönteisesti. Kiitos tosin taitaa kuulua Suomen eduskunnalle. Silmiä ei kirvellyt ja muutenkin ravintola oli kutsuvamman oloinen kuin aiempina vuosina.

Ei kommentteja: