Il sogno (uni, dream) sopinee paikan nimeksi, sillä kaikki tapahtui erittäin hitaasti. Vettä emme saaneet lainkaan lisää. Jälkiruoat söimme jokainen eri aikaa.
Tilatessamme pastaa, tarjoilija tiedusteli "al dente vai kypsä?" Apua, urputtaisiko joku al denteksi keitetystä pastasta! Urputettavaa harmillisesti ei tarvinnut tästä paikasta tikulla etsiä, mutta pasta oli kyllä keitetty juuri sopivan kypsäksi. Siitä piste. Toinen piste myös hymyilevälle tarjoilijalle, joka yksin uurasti yrittäen saada kaikki pöydät palvelluiksi. Toinen, kokin näköinen henkilö, harhaili ravintolasalissa pyyhkien pöytiä, mutta katosi paikalta, kun aloimme tiedustella annostemme perään.
Kuvassa spagetti carbonara. Parmesaania annoksessa olisi voinut olla sen verran, että sen olisi maistanut. Kotona tehty carbonara hakkaa tämän annoksen sekä maussa että ulkonäössä (lohduttava tieto hieman heikommallekin kokille).
Seuralaisen pekoni-herkkusieni-valkosipulipasta. Seuralaiseni kaipasi pekonia (jotain hieman suolaista ruokaa) ; suolaa annoksessa oli kuulemma ainakin riittävästi.
Kuvassa toisen seuralaisen gorgozola ravioli. Miedon makuista. Ruokalistassa mainittua aurinkokuivattua tomaattia annoksesta ei löytynyt tarkemman etsimisen jälkeenkään. Punainen olisi hieman tuonut väriä hieman valjuun ilmeeseen.
Kuvassa jälkiruokajäätelö: suklaapallo mansikkakastikkeen kera. Koristeena kaksi minttusuklaatikkua. Annos maksoi 2,20 e, ruokalistan jäätelöannos 3,50 e. Koskaan ei selvinnyt, millainen ruokalistan mukainen jäätelöannos olisi ollut - sinnikkäästä yrityksestä huolimatta, pöytäseurueemme ei onnistunut tilaamaan sitä. Minulle pelasi pöytiin tarjoilu, kaksi pöytäseuralaista ohjattiin tilaamaan erillisestä jäätelökioskista ravintolasalin toisella puolen. Annosten maksamiskäytännöt lienevät italialaista taidetta...Pastamaniaan kannattaa suunnata, kun tekee mieli lukea pitkää pastalistaa. Kenties jokin annoksista voisi olla napakymppi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti